Ruuanlaittoa, reeniä ja menoja

Tänään kävin aamupäivällä ostamassa Prismasta käytännössä kaikkea, mitä käteen sattui. Suunnitelmissa oli tehdä jonkunlainen kanapata, kun teki niin hirveesti mieli jotain vähän tulisempaa ruokaa. Katoin ensin netistä jotain ohjeita, muttei sieltä mitään erikoisuuksia löytynyt. Päätin sitten improvisoida oman maun mukaan, kun kerran aikaa ja energiaa oli.

Tässä vaihe vaiheelta päivän kokkailut, pääsin samalla testaamaan uutta järkkäriäni. Ongelmana oli keittiön huono valaistus, kun toinen liesituulettimen lampuista on palanut... Höh.

Kuullotin ensin paprikaa ja sipulia pannulla, kaadoin sitten öljyttyyn pataan ja lisäsin raastetun porkkanan ja yhden valkosipulin kynnen.

Lisäsin tomaattimurskaa ja vähän vettä

Lisäsin joukkoon pannulla kypsennetyt kanan fileesuikaleet (maustamaton)

Mausteina mm. kumina, kurkuma, timjami, neilikka, basilika, suola, pippuri ja chili... Oliko muuta? :D

Vajaa purkillinen kevyttä ruokakermaa...

Pari basilikan lehteä suoraan takapihalta ja riisiä mukaan

Tattadaa! Hyvää siitä tuli. Sopis vielä paremmin talvi-iltojen ruuaksi, siitä tuli niin mukavan lämmin olo. Johtui varmaan chilistä ;)

Ruuan jälkeen nukuin mukavat muutaman tunnin päikkärit (on se syöminen raskasta) ja illalla oli reenit Mynsterissä. Pitkästä aikaa aurinkoinen keli harkkailtana :D Porukkaakin oli ihan hyvin. Seuraavat kaks peliä multa jää ilmeisesti väliin, kun eka on ton Espanjan reissun aikana ja toinen on seuraavana viikonloppuna, kun meidän täytyy lähteä porukoiden kummipojan rippijuhliin... Tyhmää. 

Huomenna käyn vielä kampaajalla ja iltapäivällä mennään siivoomaan tyttöjen kanssa vastaanottoa. Sen jälkeen lähdetään ostamaan aurinkorasvoja, shampoita, hammastahnoja ja kaiken maailman maitohappobakteerivalmisteita, ettei loma menis mahataudissa kärvistellessä...

Lauantaina ajellaan Iipun kanssa Niinisaloon omaistenpäivään. Porukat ja pikkuveli lähti tänään Mallorcalle ja pakottaa mut sitten korvaamaan niiden paikan siellä omaistenpäivässä, vaikka veikkaan, että veljeäni ei kiinnosta mun läsnäolo yhtään sen enempää ku mua itteänikään :D Toisaalta halvat munkit vetää mua puoleensa...

Mukavaa viikonjatkoa, tää saattaakin olla viimenen postaus ennen ku tullaan kotiin reissusta :)

Yours, anni

Sisustushaaveilua

Tässä tulee muutamia kuvia sisustusjutuista, joita oon tässä viime päivinä kattellut. Osa on löytynyt ihan huonekalukaupoissa kiertelemällä, osa netissä pörräämällä. Budjetti on osin vielä vähän hakusessa, mut kyllä tää tästä selkiytyy! Opiskelija-asunto on aina opiskelija-asunto :D

Arkkupöytä olohuoneeseen

Divaanivuodesohva

Päiväpetto

TV-taso

4 hengen ruokailuryhmä

Kirjoituspöytä ahkeralle koululaiselle ;)

Jesh...

Säilytyslaatikoita kylppäriin

Jees, ei tässä sitten sen kummempaa :) Lomaviikko etenee ja huomenna kipaisen ainakin kaupungissa käymään ja noin edelleen. Tällä viikolla myös edessä reissu Ikeaan ja viikonloppuna pitääkin alkaa pakkailla!

Yours, anni

Mietteitä opiskelusta ja tulevaisuudesta

Jep, eli nyt kun mulla on aikaa ja energiaa ajattelin oikein avautua teille kaikista niistä asioista, joita oon käyny läpi mielessäni koko yliopistoon hakemisen aikana ja sisäänpääsyn jälkeen! Varoitan, että postauksesta tulee pitkä - siksi latailin tähän myös kuvia Viikin kampuksesta ja tulevasta koulustani ;)

Oon koko elämäni tiennyt, että käyn lukion ja sitten yliopiston, vaikka luulinkin aina päätyväni eläinlääkikseen, mihin en lopulta edes hakenut. Olin nuorempana luottavaisempi ja ajattelin pääseväni sisään helposti sitten, kun sen aika koittaa. Tietysti mulla oli sellanen "kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin"-käsitys elämästä. Yliopistoelämään tuntu olevan aina niin pitkä aika, että luotin kasvavani sitä ennen aikuiseksi ja oppivani kaiken tarpeellisen helposti ja ajoissa. Nyt kun olen ylioppilas, mun tekee mieli lainata sitä toista kohtaa tästä Anssi Kelan biisistä, sillä tajusin sillon, ettei musta todellakaan tullut mitään aikuista, enkä minä ainakaan mistään tiedä paskaakaan.

Lukion aikana viimeistään tajusin, miten vähän aikaa mulla oikeasti on oppia ne asiat, joita eläinlääkikseen olis vaadittu. Koulussa kyllä pärjäsin, mutta pääsykokeisiin en olis ehtinyt valmistautua sen kahden kuukauden aikana - en yksinkertaisesti ollut niin lahjakas kyseisissä aineissa. Vaihdoin suunnitelmat bilsaan vasta loppusyksystä ja tein keväällä hillittömästi hommia eka ylppäreitä ja sitten pääsykoetta varten ja pääsin kuin pääsinkin sisään ykkösvaihtoehtooni. Sinä iltana kun New Yorkissa huonolla hotellin nettiyhteydellä kirjauduin hakijapalveluun jännitin vaan hulluna, että pääsenkö sinne Turkuun vai en. Olin täysin rehellisesti ja vilpittömästi haudannut sen mahdollisuuden, että pääsisin sisään Helsinkiin, joten kun näin tulokset olin hetken aikaa ihan pihalla kaikesta. Olin jo varautunut muuttamaan Turkuun, joko yliopistoon tai avoimeen sellaiseen, sillä Jyväskylään tai Ouluun en aikonut lähteä. Yllätys oli positiivinen, mutta se veti ensin tosi hiljaiseksi. Kyllä se voitontanssi sieltä sitten veljieni iloksi lopulta irtosi :D

Kun mietin koko kevään urakkaa, senhetkistä ajatusmaailmaani ja valmistautumistani pääsykokeeseen, olen sekä ylpeä että pettynyt. Ylpeä siitä että jaksoin lukea, lukea ja lukea - pettynyt siihen, että otin asian liian raskaasti. Tein selvästi koko pääsykoeurakasta ittelleni henkisesti raskaamman, kuin olisi ollut tarve. Tämä johtui osin siitä, että valmennuskurssilla tehdyt harjoitusesseet menivät huonommin kuin varsinaiset esseet sitten pääsykokeessa. Sain pääsykokeessa jokaisesta esseestä keskimäärin korkeammat pisteet, kuin yhdestäkään harjoitusesseestä kurssilla. En osaa sanoa johtuiko se siitä, että oikeasti osasin kokeessa paremmin vai siitä, että arvosteluperiaatteet poikkesivat toisistaan kurssilla ja pääsykokeessa. Ehkä molempia, en tiedä. Kuitenkin huono menestys harjoitusesseissä kurssilla sai mut uskomaan, etten osaa tarpeeksi hyvin. Sen takia lähdin tavoittelemaan Helsingin sijasta Turkua. 

En tietenkään yritä mitenkään mollata valmennuskurssia, sillä ilman sitä en olisi osannut vastaustekniikkaa ollenkaan niin hyvin, että olisin Helsinkiin päässyt. Toisaalta en myöskään pidä siitä kuinka jotkut kuvittelevat, että valmennuskurssin käyneet pääsevät sisään vain ja ainoastaan sen kurssin takia. Jotkut sanovat, että valmennuskurssille menevät vain ne, jotka eivät jaksa itse nähdä vaivaa pääsykokeen eteen ja haluavat jonkun tekevän työn heidän puolestaan. Mä myönnän, että valmennuskurssit epätasa-arvoistavat, sillä kaikilla ei ole varaa sellaiselle osallistua. Myönnän myös, että munkin kurssilla oli ihmisiä, joista selvästi näki, etteivät he edes tosissaan yrittäneet, vaan todella olettivat oppivansa kaiken olennaisen kurssilla. Korostan silti, että tilanne ei suinkaan ole tämä mun ja monen monen muun valmennuskurssilaisen kohdalla. Mun mielestä se, että istuin kurssilla sen kolme tuntia parina kolmena iltana viikossa ei pyyhi pois sitä faktaa, että luin 6-12 tuntia joka päivä koko kevään maaliskuusta toukokuun lopulle. Sanokoot muut mitä sanovat.

Pääsykoetulosten julkaisemisesta on nyt kolmisen viikkoa aikaa, ja oon ehtinyt miettiä asioita paljon. Mun täytyy myöntää, että se koko innostus ja jännitys ja onnistumisen ilo lässähti parissa päivässä. Se suorastaan levis käsiin. Puhuttuani siitä ensin äidilleni ja sitten erään ystäväni äidille tajusin, että se on normaalia. Sitä kuvittelee olevansa taivaassa, kun vihdoin pääsee sisään sinne, mihin on niin kovasti halunnut ja minkä eteen on tehnyt niin valtavasti töitä. Sitten kun tajuat yhä seisovasi maan pinnalla, tunnelma katoaa savuna ilmaan. Olin siis pari viikkoa täysin välinpitämätön koko yliopiston alkua kohtaan, joillekin vaan käy niin. Päässä pyöri sellasia vähätteleviä ajatuksia: "Ei se sisäänpääsy nyt edes ollut niin vaikeeta", "en mä ees lopulta niin paljon lukenut", "oonhan mä ennenkin tehnyt ahkerasti töitä koulun eteen...". 

Nyt oon kuitenkin saanut kaiken sen innon ja motivaation takaisin ja odotan koulun alkua enemmän kuin mitään koskaan! No, melkein ainakin. Sen kahden viikon aikana kun epäilin koko tätä touhua, ehdin jo miettiä välivuoden pitämistä ja alan vaihtamista, mut onneksi se meni sitten ohi. Tää ala ei välttämättä osoittaudu lopulta mun jutuksi, mutta se on kuitenkin sitä just nyt. Oon siis megaonnellinen alkavasta lukuvuodesta, jonka aikana toivottavasti selvitän lopullisesti onko tää se mitä haluan, vai keksinkö lopulta jotain ihan muuta. Eläinlääkis on yhä todella tärkeällä paikalla mun mielessä, joten en oo luopunu siitä täysin, enkä varmaan koskaan luovukaan. Tällä hetkellä se on silti vielä hyllytettynä, kunnes toisin sanotaan.

Elokuussa muutan Helsinkiin ja aloitan koulun ihanalla Viikin kampuksella, jossa kouluni lisäksi sijaitsee myös eläinlääketieteellinen tiedekunta eläinsairaaloineen ja maatiloineen, sekä pari muuta tiedekuntaa. En voisi kuvitella ihanampaa tai paremmin itselleni sopivaa opiskeluympäristöä. Tunnen olevani äärimmäisen onnekas ja mikä tärkeintä, olen ansainnut sen kaiken.

Yours, anni


P.S Peukut niille, jotka jakso lukea!

Work, work, work...

Pitkä blogihiljaisuus menee tällä kertaa kiireen ja motivaation puutoksen piikkiin. Oon ollut nyt kaksi viikkoa taas töissä Amerikan reissun jälkeen, ja tänään alkoi kolmas ja viimeinen työviikko tässä kuussa. Töissä on jatkuvasti kova kiire, mutta ihmeen hyvin mäkin oon siihen sopeutunut. Opin jatkuvasti lisää asioita, joita en oo ennen siellä työskennellessäni tehnyt. On vähän pakko oppia, kehittyä ja improvisoida, että musta on siellä oikeasti hyötyä. Eläinhoitajan koulutusta mulla ei tietenkään ole, eli en voi tehdä puoliakaan niistä asioista, mitä oikeat hoitajat siellä tekee. Siksi panostakin kaksi kertaa kovemmin niihin juttuihin, joita osaan ja voin tehdä, jolloin hoitajille jää enemmän aikaa tehdä niitä juttuja, joissa mä en yksinkertaisesti voi auttaa :D 

Oon vasta nyt oppinut ton työn sosiaalisen puolen. Oon aina ollut maailman huonoin asiakaspalvelija, koska oon niin pirun ujo ja muutenkin hermostunut, kun en osaa asiakkaita melkein koskaan auttaa (enkä myöskään saa auttaa, etten sano mitään väärin). Nyt oon kuitenkin tajunnut, että turha mun on osaamattomuuttani häpeillä, kyllähän ihmiset sen ymmärtää. Oon siis vaan ystävällinen ja iloinen ja autan kun vain voin. Ja jos en osaa antaa neuvoja, sanon iloisesti: "Istukaa vain odottamaan, pieni hetki menee". Tai vaihtoehtoisesti rupattelen mukavia kaikesta mitä mieleen tulee, sikäli kun asiakas on yhtään sillä tuulella. Ja se siitä. HARJOITTELIJA-kyltti rinnassani kertoo kaiken ;)

Töissä on kuitenkin kaikin puolin aivan mahtavaa. Upeita asioita tapahtuu, nään kaikenlaista käsittämätöntä, kaunista ja surullista. Joiltakin osin tohon työhön tottuu... Ensimmäisenä kesätyökesänäni muutama vuosi sitten olin murheen murtama aina kun joku piti lopettaa - nykyään siihenkin on jo tottunut. Kipeää tekee kuitenkin aina omistajien puolesta. Tänäkin kesänä oon muutaman kerran joutunut ihan tosissani hillitsemään itseni, kun kyyneleitään pidättelevät omistajat ovat poistuneet vastaanotolta toisiinsa tukeutuen. Mutta sellasta elämä on ja tässäkin työssä on varjopuolensa. Onneksi hyviä asioita tapahtuu enemmän :) Viimeksi tänään koin jotain unohtumatonta, kun iskä suoritti keisarinleikkauksen koiralle. Sain heti syliini pyyhkeeseen käärityn kitisevän ja vääntelehtivän mytyn ja ohjeet, mitä pitää tehdä. Se oli tähän asti paras tapahtuma töissä. Sellanen elämän ihme - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. 

Muuten elämä rullailee mukavasti eteenpäin, vaikka lähiaikoina on munkin elämässä ollut jos jonkinmoista murhetta. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä elämä ei voittaisi! Loppuviikko sujuu samalla kaavalla ja viikonloppuna talo täyttyy vieraista, kun juhlimme perinteisesti Jazz-viikonloppua Helsingistä saapuvien ystävien kanssa :) Ensi viikko on vapaa ja seuraavana viikonloppuna koittaakin jo kauan odotettu Barcelonan matka viiden mahtavan tytsyn kanssa! 

Yours, anni

P.S Sitä Amerikka-postausta ei sitten lopulta tullut - olin liian laiska. Toivonkin että laitatte kommenttia, jos haluatte että todella teen sen postauksen :) Motivoisi muakin selailemaan ja latailemaan kuvia, jos joku oikeasti osoittaisi mielenkiintoa aihetta kohtaan! Mullehan postaus on sinänsä yhdentekevä, mutta tekisin sen oikein mielelläni, jos joku lukijoista sitä toivoisi.