Work, work, work...

Pitkä blogihiljaisuus menee tällä kertaa kiireen ja motivaation puutoksen piikkiin. Oon ollut nyt kaksi viikkoa taas töissä Amerikan reissun jälkeen, ja tänään alkoi kolmas ja viimeinen työviikko tässä kuussa. Töissä on jatkuvasti kova kiire, mutta ihmeen hyvin mäkin oon siihen sopeutunut. Opin jatkuvasti lisää asioita, joita en oo ennen siellä työskennellessäni tehnyt. On vähän pakko oppia, kehittyä ja improvisoida, että musta on siellä oikeasti hyötyä. Eläinhoitajan koulutusta mulla ei tietenkään ole, eli en voi tehdä puoliakaan niistä asioista, mitä oikeat hoitajat siellä tekee. Siksi panostakin kaksi kertaa kovemmin niihin juttuihin, joita osaan ja voin tehdä, jolloin hoitajille jää enemmän aikaa tehdä niitä juttuja, joissa mä en yksinkertaisesti voi auttaa :D 

Oon vasta nyt oppinut ton työn sosiaalisen puolen. Oon aina ollut maailman huonoin asiakaspalvelija, koska oon niin pirun ujo ja muutenkin hermostunut, kun en osaa asiakkaita melkein koskaan auttaa (enkä myöskään saa auttaa, etten sano mitään väärin). Nyt oon kuitenkin tajunnut, että turha mun on osaamattomuuttani häpeillä, kyllähän ihmiset sen ymmärtää. Oon siis vaan ystävällinen ja iloinen ja autan kun vain voin. Ja jos en osaa antaa neuvoja, sanon iloisesti: "Istukaa vain odottamaan, pieni hetki menee". Tai vaihtoehtoisesti rupattelen mukavia kaikesta mitä mieleen tulee, sikäli kun asiakas on yhtään sillä tuulella. Ja se siitä. HARJOITTELIJA-kyltti rinnassani kertoo kaiken ;)

Töissä on kuitenkin kaikin puolin aivan mahtavaa. Upeita asioita tapahtuu, nään kaikenlaista käsittämätöntä, kaunista ja surullista. Joiltakin osin tohon työhön tottuu... Ensimmäisenä kesätyökesänäni muutama vuosi sitten olin murheen murtama aina kun joku piti lopettaa - nykyään siihenkin on jo tottunut. Kipeää tekee kuitenkin aina omistajien puolesta. Tänäkin kesänä oon muutaman kerran joutunut ihan tosissani hillitsemään itseni, kun kyyneleitään pidättelevät omistajat ovat poistuneet vastaanotolta toisiinsa tukeutuen. Mutta sellasta elämä on ja tässäkin työssä on varjopuolensa. Onneksi hyviä asioita tapahtuu enemmän :) Viimeksi tänään koin jotain unohtumatonta, kun iskä suoritti keisarinleikkauksen koiralle. Sain heti syliini pyyhkeeseen käärityn kitisevän ja vääntelehtivän mytyn ja ohjeet, mitä pitää tehdä. Se oli tähän asti paras tapahtuma töissä. Sellanen elämän ihme - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. 

Muuten elämä rullailee mukavasti eteenpäin, vaikka lähiaikoina on munkin elämässä ollut jos jonkinmoista murhetta. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä elämä ei voittaisi! Loppuviikko sujuu samalla kaavalla ja viikonloppuna talo täyttyy vieraista, kun juhlimme perinteisesti Jazz-viikonloppua Helsingistä saapuvien ystävien kanssa :) Ensi viikko on vapaa ja seuraavana viikonloppuna koittaakin jo kauan odotettu Barcelonan matka viiden mahtavan tytsyn kanssa! 

Yours, anni

P.S Sitä Amerikka-postausta ei sitten lopulta tullut - olin liian laiska. Toivonkin että laitatte kommenttia, jos haluatte että todella teen sen postauksen :) Motivoisi muakin selailemaan ja latailemaan kuvia, jos joku oikeasti osoittaisi mielenkiintoa aihetta kohtaan! Mullehan postaus on sinänsä yhdentekevä, mutta tekisin sen oikein mielelläni, jos joku lukijoista sitä toivoisi.