Realistic

Yllätyn, jos joku vielä jaksaa lukea mun yliopisto- ja jatko-opiskeluhöpinöitä, mutta omassa blogissa on se hyvä puoli, että saa itte päättää, miten usein kirjottaa ja mistä :D Joten valmiina tai ei, taas mennään.


Oon nyt sitte päättäny vanhempieni iloks osallistua myös Helsingin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin.(Jos haluat, voit lukea postaukseni aiheesta PieniäHetkiä-blogista painamalla tätä linkkiä:  Can you see it coming? It's right there.) Taustatietona voin kertoa, että musta piti aina tulla eläinlääkäri. Siis ihan aina. 5-vuotiaana mä sen keksin ja pidin yllä unelmaa noin 13 vuotta, eli melkein tähän hetkeen asti. Se oli sellanen unelma, ettei sellasia monella ole. Ei sitä voi sen erikoisemmin selittää, mutta se oli ikään kuin kutsumus. Sellanen tarkka päämäärä, josta en kertaakaan irrottanut katsettani. Suoritin peruskoulun ja valitsin lukiokurssit vain ja ainoastaan sitä päämäärää ajatellen. Mutta niin kun te kaikki tiedätte, elämä ja tilanteet muuttuu, ihmiset tulee ja menee ja mä huomasin lopulta, että ehkä, ehkä oli jotain, mitä halusin vielä vähän enemmän. Huomasin myös, että mun mahdollisuudet päästä eläinlääkikseen olis just nyt, tällä hetkellä, tässä elämäntilanteessa aika pienet.

Helsingin yliopiston tiedekuntien värejä :) Vaaleanvihreä Bio- ja ympäristötieteille!

Enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyen: kattokaa miten upea kirjasto Helsingin yliopiston Viikin kampuksella on! Siellä siis Biokeskukset :)

Haluan matkustaa ja kokea. En tarkoita sellasta lomailumatkailua, mitä oon tähän mennessä tehnyt elämässäni kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Haluan vielä enemmän, haluan nähdä maista ja kulttuureista ne paikat ja asiat, joita tavallinen turisti ei pääse näkemään. Mä haluan olla biologi, tutkia luontoa, ennen kaikkea luonnonvarasia eläimiä. Biologien työt on Suomessa vähissä, ja siksi ulkomaille hakeutuminen olisi muutenkin todennäköisempi vaihtoehto. Myös biologien palkat on ulkomailla paremmat. 


Jos mietin tulevaa työtä, tärkeintä on se, että saan toimia. En halua istua paikallani ja tuijottaa samoja seiniä. Mulle se ei vaan sovi. Haluaisin osallistua tutkimukseen jonkin uhanalaisen lajin tai jokin tietyn elinympäristön suojeluun liittyen. En ole kohteen suhteen kovin nirso, vaan haluaisin nimenomaan työskennellä niin pohjoisessa kuin etelässäkin ja perehtyä sekä maalla että meressä eläviin lajeihin.


No, se siitä. Pointti oli, että aion kuitenkin mennä eläinlääkiksen pääsykokeeseen keväällä. En aio valmistautua, en lukea, en stressata, enkä ainakaan päästä sisään. Teen sen lähinnä vanhempieni takia, koska ne on täysin vakuuttuneita siitä, että kadun vielä jossain vaiheessa sitä, että päästin unelmistani irti. En väitä, etteikö ne vois olla oikeessa, mutta tällä hetkellä musta tuntuu, etten tule katumaan. Menen kuitenkin sinne ja teen sen mitä osaan, lähinnä jotta nään millanen koetilanne on ja saan jotain tuntumaa asioihin. Teen siis juuri sen, mitä meidän koulun opinto-ohjaaja kielsi tekemästä :D Se sano, ettei pääsykokeisiin kannata mennä sillä mielellä, että käynpä nyt kokeilemassa. Mutta toisaalta, en oo tähänkään mennessä ollut meidän opoon kovin tyytyväinen tai sen kanssa mistään asiasta samaa mieltä, joten samapa tuo.

Biologiaan panostan täysillä ja teen mitä vaan, että pääsen sisään. Valmennuskurssi odottaa edessä ja pääsykokeet on 24.5, heti eläinlääkiksen pääsykoetta seuraavana päivänä. Se on ehkä yks mun elämän tärkeimmistä päivistä. Tilanteista. Ilman opiskelupaikkaa jääminen ei ole vaihtoehto. Tää ajattelutapa menee hiukan ristiin sen faktan kanssa, että oon ehkä maailman realistisin ihminen. En kulje pää pilvissä ja usko niitä, jotka sanoo, että kun vaan uskoo tarpeeksi, voi tehdä mitä vaan. Se ei pidä paikkaansa, ja siks uskonkin, että vain työllä voi päästä sinne, mihin todella haluaa. 


Ylppärilukemisessa oon jo hyvässä vauhdissa ja musta tuntuu, ettei tässä oo mitään hätää :) Jos sitä opiskelupaikkaa ei tule, teen jotain muuta. Niin se vaan on. Menen töihin, ihan mihin vaan satun pääsemään ja odotan seuraavaa yritystä... Sillä tavalla elämässä pärjää :) Ei ole varaa jäädä makaamaan.


~anni