Mä en oikeesti edes tiedä, mitä sanonta "sininen hetki" tarkoittaa, mut veikkaan että se liittyy jotenkin sellaseen kauniiseen aamu- tai iltahämärään. Kauneimmillaan sellanen kai olis kesäyönä, kun on lämmin ja hiljasta, aivan tyyntä.
Sellanen unelias keveys, kun istuu mökkilaiturilla aamun ensimmäisinä tunteina ja kuuntelee sitä, mitä ei voi kuulla. Muut nukkuu sisällä, eikä sillä hetkellä ole olemassa ketään muuta, kuin minä. Se on sellanen hetki, kun omasta olemassaolostaan ei voi olla täysin varma - olo on hiukan epätodellinen, haavoittuva. Tuntee itsensä osaksi sitä keveyttä ja valkoista aamu-usvaa, jota ei voi koskettaa, vaikka se on siinä.
Mä haluaisin pienen hetken epäillä sitä, olenko olemassa. Haluan luulla, että voisin sen hiljaisen tuulenvireen mukana kadota pois ilman, että kukaan huomaa. Hetken aikaa olla muille näkymätön, kadota siltä laiturilta kesäyöhön. Haihtua ilmaan, liitää veden pinnan yllä koko matkan sinne, missä ei ole enää mitään muuta, kuin minä ja mun sininen hetkeni.
Sen jälkeen mä haluan palata takaisin ja elää taas. Täysillä.
~anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti