Muistoja vuodelta 2011

Tultiin muutama tunti sitte kotiin Leviltä, mutta koska en oo viä ehtiny kuvaamaan joululahjojani, saa se joulupostaus odottaa hetken. Sen sijaan ajattelin listata kuluneen vuoden tärkeimpiä hetkiä näin vuoden toiseksi viimeisen illan kunniaksi :)

Yritän listata tärkeitä juttuja mahdollisimman lyhyesti ja yksikertaisesti ja myös jotenkin aikajärjestyksessä.


1.) Ekana aikajärjestyksessä tulee mieleen Wanhat helmikuulta :D

2.) Toisena ehkä vähän globaalimpi tapahtuma, eli Japanin maanjäristys ja siitä seuranneet tulvat ja tapahtumat Fukushiman ydinvoimalassa

3.) "Arabikevät" oli pitkä ajanjakso tammikuun alusta eteenpäin, ja se jäi todella voimakkaana mieleen. Libyan, Tunisian, Egyptin, Syyrian ja Jemenin tapahtumat esimerkiksi nousivat uutisotsikoihin joka päivä kuukausien ajan, osa näistä edelleen otsikoissa välillä. Arabikevääseen liittyen tietysti myös Osama bin Ladenin murha ja myöhemmin syksyllä tapahtunut Gaddafin murha jääneet mieleen. 

4.) Suomen vaalikevät jäi mieleen, koska olin ekaa kertaa oikeen kunnollaKUNNOLLA kiinnostunut ehdokkaista ja seurasin keskusteluja aktiivisesti.


5.) Keväällä vietetyt päivät Leineperissä :D


6.) Kahden viikon kesätyöt iskän vastaanotolla


7.) Viikon loma Santorinilla Kreikassa Kalin ja Aadan kanssa oli kesän ehdoton kohokohta!

8.) Porin Jazz, kun meille tuli taas talo täyteen vieraita :) Kelit oli upeat ja vietettiin yhdessä mahtava viikonloppu, joka päättyi melko... hämäriin muistikuviin takapihabileistä veljen ja kahden kaverin kanssa :D

9.) Norjan joukkomurha Oslossa ja Utoyan saarella.


10.) Viikko Kyproksella perheen kanssa heinäkuun lopulla.


11.) Ylioppilaskirjoituksiin lukeminen ja itse kirjoitukset tietenkin. Todella stressaavaa aikaa...


12.) Syksyviikonloput ja bileet Pomarkussa ;) 


13.) Mun 18v synttärit :)


14.) Autokoulun alottaminen :D


15.) Joulu Levillä perheen ja Kalin kanssa, siitä lisää siis myöhemmin :D

16.) Näiden kaikkien lisäksi kaikki kavereiden kanssa vietetyt illat ja viikonloput, kaikki nauru ja tyhmät jutut, jotka tekee elämästä joka päivä hiukan merkityksellisempää. Lisäksi mieleen jäi uudet tuttavuudet, muutama ihana uus kaveri :)


17.) Viimeisenä tunne siitä, miten vuosi 2011 oli lopun alkua. Kevät koittaa pian ja toivottavasti kaikki muuttuu :) Elämässä alkaa uusi aikakausi. Vuosi 2011 oli hyvä, onnistunut ja enimmäkseen onnellinen lopetus tälle jaksolle meidän elämässä. Se oli kannustava, rasittava, stressaava ja vahvistava. Tulevana vuonna me toivottavasti laitetaan täytäntöön kaikki ne asiat, joiden suunnitteluun me käytettiin valtaosa vuodesta 2011 :)

Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja onnellista alkavaa vuotta. Tehkää siitä omanlaisenne, onnistunut vuosi. Uskokaa itseenne ja unelmiinne ja seuratkaa niitä! Hyvää Uutta Vuotta 2012!


~anni

Excited!

Lupaan, että tää on mun viimenen jouluaiheinen postaus :D Okei, Levin reissusta tulee varmaan vielä yksi, mut sen jälkeen on sitte uus vuosi ja uudet kujeet :)

Aamulla olis tarkotus lähteä viiden maissa ajamaan kohti Leviä. Matka kestää sen 12 tuntia, jos suunnittelee kerran pysähtyvänsä syömään jotain ja tankkaamaan auton yms :) On se aika puuduttavaa joo, mut kyllä siihenki on jo totuttu :D Mitä kauemmin valvon nyt sen parempi, sillä sitä pidempään pystyn nukkumaan autossa :D Mun ennätys on 6 tuntia, eli nukuin viime vuonna yli puolet menomatkasta. Lyhenee reissu huomattavasti sillä tavalla ;)

Laitoinkin kuvia Levin mökistä joku aika sitten, ja sinne me nyt huomenna saavutaan viiden jälkeen illalla :) Kali tulee perässä junalla, koska meillä on luonnollisesti vain viiden hengen auto. Kalin juna saapuu Kolarin rautatieasemalle yhdeksän jälkeen jouluaattoaamuna, jonka jälkeen siitä on vielä lyhyehkö bussimatka Leville. Eli Kali pääsee siinä vähän ennen yhtätoista aamupäivällä alottamaan meidän kanssa joulunviettoa ;)

"Aja tätä tietä suoraan 925 kilometriä ja käänny sitten vasemmalle", sanoi navigaattori viime vuonna, kun lähdettiin ajamaan kohti Lappia :D

Laskettelu on tietysti koko reissun idea. Mä ja Eetu ollaan lasketeltu varmaan jostain 4-5 vuotiaista asti :D Topi oli 2,5-vuotias kun sai ekan kerran sukset jalkaan :) Iskä on lasketellu pienestä pitäen ja se on opettanu meidät kaikki vuoronperään laskemaan. Tai no, Eetua ja mua se opetti samaan aikaan vähän niinkun kaikessa muussakin, kun meillä tosiaan on vaan se 1v 1kk ikäeroa :D Äiti laskee kans ja ihan hyvinkin vielä, vaikka alotti kunnolla vasta sillon, kun mä ja Eetu oltiin pieniä. Murtsikkahiihto on silti enemmän äitin juttu - se meinaan pelkää vauhtia, eikä kukaan ikinä jaksa odottaa sitä :D

Me otetaan mukaan kaks tietokonetta, joten voi olla, että jaksan kirjoittaa myös sieltä, mutta saa nähdä. En mee lupaamaan mitään :D Toivotan siis valmiiksi kaikille hyvää joulua! Älkää stressatko, älkää olko surullisia. Nauttikaa joulusta täysillä, tai mikäli ette tykkää joulusta tai vietä sitä, niin nauttikaa lomasta ja koittakaa kerätä energiaa kevättä varten :) Se on monille teistä tärkeä kevät, ihan niin kuin mullekin :)

~anni

Joulun kääntöpuoli

Kun kattoo joulumainoksia, kaikkea sitä kaupallisuutta ja joululahjojen määrää, tai kuuntelee puhetta siitä, miten joulu on täydellistä ja onnellista aikaa, tajuaa aina lopulta, miten pinnallista puhetta se on.


Joulusta annetaan sellanen kuva, että sillon ei riidellä. Sillon ollaan iloisia ja onnellisia, nautitaan elämästä. Mutta rehellisesti, meidän perheessä ei ainakaan ole koskaan eletty päivääkään niin, ettei joku haastais jostain asiasta edes pientä riitaa. Pienempänä luulinkin, että meidän perheen joulut oli huonompia kuin toisten. Luulin, että jos meidän joulupuuropöydässä joku kaatoi maitolasin toisen syliin ja siitä syntyi pieni kina, tai pikkuveli veti kunnon raivarit jostain syystä, meidän joulu oli epäonnistunut. Nautin lapsuuden jouluistani kyllä aina yhtä paljon, mutta jossain siellä taustalla aina piili se ajatus, että muilla on paremmin.

Kavereiden puheista sai aina sen käsityksen, että niillä oli täydellinen joulu. Oltiin niin pieniä, että kaikkia lahjoja oli aina pakko vertailla, luetella alusta loppuun jokanen villasukka ja legopalikka. Olin aina kateellinen, koska sain oikeasti vain kaikkea tylsää ja hyödyllistä. Tämä ei johtunut rahatilanteesta tai muustakaan, vaan yksinkertaisesti siitä, että mun vanhemmat ei halunnut täyttää tätä taloa turhilla pehmoeläimillä tai muovisilla leluilla, joiden pienet osat oli hukassa viikon sisällä. En myöskään koskaan saanut lahjoja sukulaisilta, kuten tädeiltä, sediltä tai enoilta, koska meidän suvussa ei vaan ollut sellasta tapaa, vaikka ihan väleissä ollaankin. Luulin sillonkin, että jäin jostain paitsi. Nyt vasta tajuan, etten jäänyt. En mä niillä leluilla olis kuitenkaan leikkinyt...

Ajan kuluessa oon tajunnut, miten onnekas oon ollut. Mun joulut on ollut aina enemmän tai vähemmän sellasia, kun oon odottanutkin niiden olevan. Oon tajunnut, että joulu ei todellakaan ole kaikille onnellista aikaa. Se on niin monille yksinäisyyttä, surua ja ahdistavia muistoja. Se on monille sitä aikaa vuodesta, kun kaikki tunteet purkautuu ulos. Se on aikaa, jolloin menetettyjä rakkaita ikävöi kaikkein eniten. Miksi hän ei ole enää täällä?


On ahdistavaa miettiä, että sillä aikaa kun mä vietän joulua onnellisena perheeni kanssa, on niin moni muu yksin tuolla jossain. Niin moni vanhus, leski ja yksinhuoltaja istuu yksin joulupöytään ja miettii, miten minä koskaan päädyin tähän tilanteeseen. On tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, äitejä ja isiä, jotka istuvat lastensa kanssa kuusen ympärillä pidätellen omaa suruaan vain, jotta lasten joulu olisi onnellinen.

Kai ne tunteet purkautuu joulusin just sen takia, että kaiken pitäis olla niin täydellistä. Kaiken pitäis olla hyvin. Se paine ja stressi mikä siitä syntyy kun tajuaa, ettei itse yletä sille tasolle, saa lopulta kaikki padot aukeamaan.


Kenenkään joulu ei ole täydellinen, eikä sen kuulukaan olla. Joulu on ennemminkin sitä aikaa, kun sä voit olla niiden kanssa, joita sä rakastat ja joista sä välität. Niiden kanssa, joiden seurassa voit olla oma epätäydellinen itsesi. Jouluihminen, kiukkupussi, surullinen. 


Mutta on siinä joulussa silti jotain taikaa... jotain, mille en keksi sanoja.


~anni



P.S. Kattokaa tää mainos, tästä tulee niin hyvälle tuulelle! :)

It's not easy being...

Mikä siinä on, ettei ihminen ole koskaan tyytyväinen? Miksi me valitetaan sillonkin, kun meillä on kaikkea sitä, mitä niin monella muulla ei ole? Ei ole itsestäänselvyys olla olemassa, onnellinen, rakastettu ja hyväksytty. Niin mikä siinä sitten on, kun aina pitää jostai itkeä. Aina pitää kaiken hyvän keskellä keskittää kaikki tahto ja voima siihen yhteen asiaan, mikä tässä elämässä sillä hetkellä kusee. 

Joskus sitä vaan suuttuu ittelleen niin paljon, kun huomaa, että taas ajattelee jotain niin turhaa ja tarpeetonta. Käyttää energiaa siihen, mikä ei ole olennaista. Turhautuu omaan turhamaisuuteensa. Pinnallisuuteen. Negatiiviseen asenteeseen, joka ei todellakaan ole tarpeen. Tulee sellanen tunne, että repis itseään hiuksista, jos se ei sattuis niin jumalattomasti. Tiedättekö? Ihan vaan turhautuneisuuttaan.

En haluais vaikuttaa tälläkin hetkellä näin negatiiviselta, mutta kun mä olen niin onnellinen. Oikeesti. Oon niin onnellinen, etten saa henkeä. Niin rakastettu. Niin rakastunut, etten tiedä, miten päin olla. Kaikki on niin lähellä ja niin iholla, etten osaa edes suhtautua siihen. Tai osaisin kyllä, jos antaisin itselleni siihen luvan. Kai mulla vaan on elämästä sellanen käsitys, ettei se voi koskaan olla näin hyvässä jamassa. Oletan, että jos turvaudun siihen, mikä nyt tuntuu hyvältä, romahtaa se mun alta ennen kun ehdin laskea kolmeen. Mietin, että miks luottaisin tän tilanteen todellisuuteen tai pysyvyyteen. Koska ei mikään voi olla täydellistä. Täytyy koko ajan pitää jostain kiinni ihan vaan siks, että osais varautua mahdolliseen pudotukseen. Tai edes notkahdukseen. 

Mun on aina ollu helppo ettiä elämästä niitä hyviä puolia sillon, kun on ollu suruja ja murheita, menetyksiä ja ihmissuhdesotkuja. Musta on tuntunu, että niitä on pakko ettiä, koska muuten unohtaa, miltä maailma omien ajatusten ja oman elämän ulkopuolella näyttää. Mutta just tällasina hetkinä, kun kaikki on hyvin, tajuan, että oikeesti elän niitä "elämän hyviä puolia". Miten hämmentävää?

Pitäis varmaan ryhdistäytyä ja olla kiitollinen tästä elämäntilanteesta. Olenkin kiitollinen. Ihan valtavan kiitollinen. 

~anni

Katastrofeja

Oon ennenki sanonu, että mulla on tapana ajatella kaikkea maan ja taivaan väliltä, kun oon tekemässä jotain tylsää, arkista juttua, kuten laittamassa hiuksia tai pesemässä pyykkiä. Äsken tein joulutorttuja keittiössä ja siinä samalla aloin miettiä, miten valtavasti aikaa on kulunu erilaisista maailmaa tai Suomea järkyttäneistä tapahtumista. Ajatus heräs, kun uutisissa kerrottiin pari päivää sitten amerikkalaisten poistuneen Irakista yhdeksän vuotta kestäneen operaation jälkeen. Järkytyin, että operaation alkamisesta on kulunut niin kauan aikaa, koska muistan kun siitä aikanaan uutisoitiin.

Olen pahoillani listani masentavista ja surullisista aiheista, mutta ne ovat ikävä kyllä todellisuutta. Pointti on vaan saada teidätkin miettimään, miten kauan niistä on kulunut aikaa, vaikkei se ainakaan mun mielestä todellakaan tunnu siltä. Miettikääs näitä:


1.) Vuoden 2004 tsunamista (virallisesti kutsutaan Intian valtameren maanjäristykseksi) tulee reilun viikon päästä kuluneeksi 7 vuotta.

2.) Virginia Techissä tapahtuneesta kouluammuskelusta tulee huhtikuussa kuluneeksi 5 vuotta. Ammuskelussa kuoli 32 ihmistä ja se on tähän mennessä eniten kuolonuhreja vaatinut kouluammuskelu koko maailmassa.

3.) Beslanin (sij. Venäjällä) vuoden 2004 koulukaappauksesta tuli syyskuun alussa kuluneeksi 7 vuotta. Terroristit pitivät 1100 ihmistä (777 näistä lapsia) vankeina koulun liikuntatiloissa kolmen päivän ajan. 330 panttivankia kuoli (150 näistä lapsia). Poliisien rynnäkössä kuoli 30 terroristia.

4.) Kongikankaan linja-autoturmasta tulee maaliskuussa kuluneeksi 8 vuotta. Se on Suomen historian tuhoisin tieliikenneonnettomuus, jossa kuoli 23 ihmistä. Kolarissa ollut bussi oli kuljettamassa 36 ihmistä Rukalle laskettelulomalle. Suurin osa uhreista oli 17-28-vuotiaita. Rekka täynnä valtavia paperirullia törmäsi bussiin liukkaalla tiellä. Rekan kuljettaja ei kuollut.

5.) Sekä Jokelan, että Kauhajoen kouluammuskelut tapahtuivat syksyllä. Jokelan ammuskelusta tuli vähän aikaa sitten täyteen 4 vuotta ja Kauhajoen ammuskelusta 3 vuotta.

6.) Kuten kaikki varmasti huomasivat tässä syksyllä, niin WTC-tornien romahtamisesta on nyt kulunut 10 vuotta.

Riippuu tietenkin ihmisestä, miten hyvin näitä asioita muistaa, sillä en mäkään oo esimerkiks sillon vuonna 2001 (WTC-tornit) ollut kuin 8-vuotias. Muistan silti kaikki luettelemani tapahtumat kuin eilisen, ja ne olivatkin ensimmäiset, jotka tuli mieleen, kun aloin miettiä tällasia merkittäviä tapahtumia. Kaikki ei välttämättä myöskään oo seurannu maailman menoa yhtä nuorena kun minä, mutta veikkaan, että vähintään tsunamista eteenpäin suurin osa teistäkin muistaa näitä tapahtumia...
Mun mielestä kymmenen,kahdeksan, seitsemän ja jopa neljä vuotta on tosi pitkiä aikoja. Ei sitä ajan kulua tajua ennen kun alkaa kunnolla miettiä. Ei se 7 vuotta kuulosta numerona paljolta, mut kun miettii, niin on siitä kyllä kauan kun olin 11-vuotias. 


~anni


P.S Mitkä näistä tapahtumista ovat sellasia, että muistatte kuulleenne niistä jo silloin, kun ne tapahtuivat? Onko jotain, mitä ette muista? Onko jotain muuta, minkä muistatte, mutta jota mä en maininnut?

Loppuunpalanut

Okei, otsikko kuulostaa pahemmalta kun todellisuus, mut tajusin tänään oikeesti, kuinka väsynyt mä olen. Oon jo monta viikkoa ollu jatkuvasti väsynyt, mutten silti oo saanu nukuttua kunnolla. Koko ajan yritän pitää eyes on the prize. Yritän jaksaa herätä aamusin kouluun, olla illat millon matikan kurssilla tai autokoulussa, ja sitten vielä muistaa tehdä läksyt, kirjottaa esseet ja ehtiä aamulla loskassa pyörällä kouluun. En oo koskaan ennen ees huomannu ittessäni tällasen syysväsymyksen oireita, mutta nyt ne on yhtäkkiä niin selkeitä... 

Tää syksy on tuntunu tosi lyhyeltä, mutta kun miettii, että kirjotukset oli ja meni ja kumminkin jo kaks jaksoakin käyty, on pakko todeta, ettei se mitenkään ihan hirveän lyhyt kyllä oo ollu. Syysloma tietysti oli välissä ja se helpotti valtavasti - koko kirjotusten ja loppukesän aikana kerääntyny stressi purkautu väsymyksenä, itkuna ja nauruna. Joululoma alkaa varmasti mulla ainakin samoissa merkeissä, ei tarvi enää yrittää pinnistellä :) Toivottavasti tammikuussa on sit taas sen verran energiaa, että jaksaa tän kolmosjakson vetää loppuun ennen lukulomaa ja kirjotuksia...

Lumet sulaa täältäpäin Suomea pikkuhiljaa ja heti huomaa, miten alkaa masentaa. Sanan lievemmässä merkityksessä, tietenkin. Ei vaan oo kivaa pyöräillä kouluun kun on liukasta ja märkää. Kaikki tiet yhtä sohjoa. Sitten jos ajan autotien reunaa, kun pyörätiet on tietyissä kohdissa aivan käyttökelvottomia, autoilijat tööttäilee ja katsoo vihaisina. Hyväksyisin tööttäilyn kyllä, jos olis jotenkin vastoin liikennesääntöjä pyöräillä siinä tai jos ajaisin liian keskellä hidastaen jonkun toisen matkaa. Mutta se kaks senkuntia, mikä sulta kuluu kun vähän hidastat, että voit ottaa muhun hiukan välimatkaa ohittaessas, ei pitäs olla sulta kauheesti pois. Menkää itse sinne loskaan polkemaan. Mulle kelpaa kyllä autokyyti. 

No, riittää valitus. Enää muutama koulupäivä ennen joululomaa ja täydellistä rentoutumista :) Koittakaa jaksaa vielä, ehkä mäki sitte jaksan ;) Ja kun se joulu sieltä tulee, niin ainakin voi hyvällä omatunnolla todeta, että me ollaan se ansaittu. Eiks joo? :)

~anni

Tässä tänään ja eilen soinut kappale. Mielettömän kaunista...

Yö

Tää on näitä öitä, kun en saa unta. Tuntuu, että oon taas menny mokaamaan typerissä asioissa. Sellasissa, jotka ei oo vakavia, mutta joista saa tarpeeks väsyneenä ja kiukkusena tehtyä vakavia. Saa ne tuntumaan vakavilta. Ihminen on yleensä kykenevä ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä siitä, miten tehdä jotain paremmin, tai mitä asioita työstää ja parantaa. Mutta entä sitten, kun tuntuu, että on itse se kritiikin kohde? Ei se, mitä osaan tai en osaa, vaan se, mitä olen. Sellasia asioita, mitä ei voi muuttaa noin vaan. Typeriä pikkujuttuja: luonteenpiirteitä, ajatuksia, mielipiteitä. Pieniä, mutta silti niin suuria, että niiden muokkaamiseen vaadittaisiin hirveästi työtä - ja tahtoa. 

Joskus vaan tuntuu, että se pieni pimeä kohta, joka meillä kaikilla on sisällämme, pääsee valtaan. Sellanen ärsyttävä, valittava, vikisevä ja kärsimätön kappale. Hiukkanen. Möykky. Miltä se millonkin tuntuu. Eikä sille voi mitään, ei siitä pääse eroon. Ei ole mitään merkitystä oletko sä vahva tai heikko luonteeltas, mutta se pieni jokin on vaan aina siellä ja tulee esiin millon sitä itseään huvittaa.

Mä oon onnellinen ihminen. Viimeset noin 1,5 vuotta oon eläny elämäni onnellisinta aikaa. Oon löytäny itteni pitkän etsimisen jälkeen ja saanu kaiken kohdilleen. Se musta kohta mun sisällä tulee esiin sillon tällön ja se saa mut muistamaan millasta elämä oli ennen. Se tunne herättää niin voimakkaita muistoja, että hetken pystyy kunnolla muistamaan kaikki vanhat asiat - ne tuntuu sillon ihan uusilta. Eikä nekään ole kaikki pahoja asioita, mutta silti joskus tuntuu, että niistä haluaa eroon. Ei halua enää muistutuksia menneestä. Ei hyvästä eikä pahasta. Nyt on vaan yksinkertaisesti aika mennä eteenpäin. Pysähtyä saa vasta sitten, kun on perillä. 

Mutte miten sen mustan möykyn oppii jättämään omaan arvoonsa? Hyväksymään sen, että me kaikki ollaan tehty asioita, joista me ei olla ylpeitä. Meillä kaikilla on muistoissamme tapahtumia, joita me ei haluta enää ajatella, vaikka ne olis aikanaan olleet miten merkittäviä ja tehneet meistä sen, mitä me ollaan nyt.


"And when everyone starts hovering over me I get cross, then sad. I end up turning my heart inside out. The bad part on the outside and the good part in the inside, and keep trying to find a way to become what I'd like to be and what I could be if... if only there were no other people in the world."

- Anne Frank


~anni

Kuvia ja perjantaikuulumisia

Olohuoneen ruokapöytä

Olohuone :)

DEMI

VALLU

Ihanaa perjantaita kaikille :)

Aamulla oli vaan kaks tuntia koulua (8.10-11.00, 75min oppitunteja) ja sitte saiki lähteä viettämään viikonloppua :) Pitkästä aikaa tuntuu oikeesti hyvältä istua yksin kotona tekemättä mitään :D Vaihteeksi näin. 

Käytiin tossa iltapäivällä äidin kanssa kaupungissa kattomassa mulle uusia silmälaseja ja saatiinkin valittua kahdet :) Etsimisessä meitä auttoi äidin ystävä (jonka lapsen kummeja mun vanhemmat on) ja oli kivaa kun oli joku tuttu myyjä auttamassa, kun en oikeen muuten tykkää asioida myyjien kanssa paria minuuttia pidempään. Varsinkin kun koittaa tehdä jotain niinkin suuria päätöksiä kun silmälasien valitseminen, on kiva että myyjää jaksaa kattella. On siinä lasien ostamisessa kumminkin oltava aika tarkka, koska niitä täytyy sitten jaksaa taas se pari vuotta käyttää. Ja onhan lasien ostaminen myös tosi kallista, että ei niitä päätöksiä ihan hetkessä tehdä.

Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu lähinnä koulujuttuja (itsenäisen kurssin tehtäviä ja ylppärilukemista) ja sunnuntaina myös sitten töitä, soittotunti ja harkat :) Nyt kun on jo kaikki joululahjat ostettu on mukavaa olla kotona kun kaupungilla on joka päivä enemmän ihmisiä jouluostoksilla. Kivaa, ettei tarvi siinä suurimassa ryysiksessä yrittää tuskailla :D

Täällä on tänään ollut ihan hirveä ilma :D Ei se muuten häiritse, mutta koulusta oli kieltämättä vähän tuskallista pyöräillä kotiin kun oli suu ja silmät täynnä lunta ja kasvot aivan jäässä :( Vähän sitä samalla murhetii myös, että miten toi liikenne tuolla sujuu, kun on näin huonot ilmat... Ihmiset kun ei näytä tajuavan, että kun tollasessa loskassa kaasuttaa täysillä mutkaan tai liikenneympyrään niin siinä riskeeraa muutakin kuin itsensä. Vastuutonta.

Joka tapauksessa te, jotka olette sisällä lämpimässä, nauttikaa ulkona huutavasta tuulesta ja lumimyrskystä ja ottakaa rennosti. Ootte sen ansainnu ;)

~anni

Joululahjoja!

Näin joulun alla lahjatoivelistat valtaa bloggerin aika täydellisesti :D Oon itte hirveen huono tekemään listoja, mutta ihan nyt mainitakseni jotain nopeesti, niin mun joululahjatoiveet on suurinpiirtein tässä:

1) Uusi suoristusrauta! Nykynen alkaa olla niin kärsinyt ja tehoton, että pelkään vielä jonain päivänä saavani siitä sähköiskun :D :(

2)
 

Tällainen jumpsuit :D Nimenomaan KOTIKÄYTTÖÖN. En tajua, miksi jotkut käyttää näitä julkisilla paikoilla. Eihän missään sanota, etteikö voisi tai saisi, ja onhan se jokaisen oma päätös, mutta henkilökohtasesti en ymmärrä sellasta :D Mun mielestä tää kuuluu mukavuusvaatteeksi neljän seinän sisään :) (Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi)

3)

BOOKS!! Esimerkiks nämä uutuudet kiinnostaa hirveesti. En normaalisti siis osta kirjoja omaksi, vaan meidän perheessä kirjat lainataan aina kirjastosta. Poikkeuksina tietty klassikot ja parhaat kirjasarjat (Potterit, Millenium-sarja, Jane Austenit jne.jne.). Jouluna yleensä jokanen silti saa sen 1-2 kirjaa lahjaksi :) 



Joululahjoissa mua kiinnostaa silti enemmän niiden ostaminen kun saaminen :D Tietty teen toiveita siinä vaiheessa, kun porukat alkaa kysellä mitä haluan, mut enemmän keskityn lahjojen ostamiseen/tekemiseen toisille. Mulla on aina miljoona ideaa jokasta perheenjäsentä ja ystävää kohti, mutta viimeistään siinä maksuvaiheessa tulee raja vastaan :D Panostan usein erityisesti vanhempieni lahjoihin, koska mun mielestä ne on kaikkein tärkeimmät lahjat. On hauskaa koittaa keksiä jotain persoonallista ja etsiä etsimisen jälkeenkin sitä täydellistä lahjaa. Myös veljet ja meidän koirat saa lahjat joka vuosi :D Rahat alkaa tän jälkeen olla aika vähissä, mutta aina sitä jostain repii vielä muutamiin muihin lahjoihin. On se ihanaa :)




~anni
 

Itsenäisyyspäivä

Ei tässä erikoisia, normaalia rauhallista itsenäisyyspäivää vietetty :) Ensilumet tuli eilen illalla/yöllä, kun oltiin kavereitten kanssa ulkona, missä millonkin. Toivotaan nyt sitten että tää lumi pysyy ja saadaan valkonen joulukuu ja joululoma :)

Itsenäisyyspäivä on mun mielestä tärkeä päivä, sillä Suomen itsenäisyys on hieno asia ja sen eteen on tehty paljon töitä. Mun mielestä varsinkin meidän nuorten tulis kunnioittaa itsenäisyyden puolesta taistelleita ja sen eteen työskennelleitä, sillä me ollaan saatu tää kaikki valmiina ilman, että meidän on tarvinnut laittaa tikkua ristiin sen eteen. Suomeen syntyminen ja täällä asuminen on etuoikeus, joka meillä on, mutta joka ei ole millään tavalla meidän omaa ansiota. Sitä ei siis tule pitää itsestäänselvyytenä. Asiat vois olla todella paljon huonomminkin.

Hyvää itsenäisyyspäivää 2011 :)

~anni

Joulusuunnitelmia

Iloista sunnuntaita :) Okei, nyt ei ulkona kyllä oo enää niinkään iloinen ilma, mutta aamuinen auringonnousu oli kyllä kaunein vähään aikaan näkemäni. Heräsin siihen oranssiin valoon, joka tulvi huoneeseen, vaikka sälekaihtimet olivat kiinni. Se näky verhojen toisella puolella oli aika uskomaton. Koko piha oli kevyessä huurteessa ja kaikki vaaleanpunaisen ja oranssin sävyt iski vasten kasvoja niin kirkkaina, että oli pakko siristää silmiä ja kattoa hetkeks poispäin. Ne oli ennemminkin sellasia epätodellisia syksyisen aamun sävyjä, kuin joulukuun aamuaurinkoa, mutta kaunista yhtä kaikki. Hyvä alku päivälle, sanoisin :)


Nää joulukuun plusasteet ja vesilätäköt alkaa pikku hiljaa huolestuttaa. Mun mielestä myös kotona pitää olla valkoinen joulu, vaikkei me kotona joulua vietetäkään. Ulvilassa ei oo ollut mustaa joulua vähään aikaan, päinvastoin. Parina viime aattona myös täällä on saatu nauttia poikkeuksellisen korkeista kinoksista. En muista montako vuotta viimeisestä mustasta joulusta on, mutta olen onnellinen, että olin myös silloin Lapin kinosten keskellä. Vaikka kyllähän se silti harmitti, että kotikaupungissa ihmiset sai aattona katsella mätänevää ruohikkoa...

Me ollaan tänä jouluna lähdössä kahdeksatta kertaa pois kotoa. Seitsemän kertaa näistä ollaan oltu Lapissa, vuonna 2009 sen sijaan oltiin Brasiliassa koko joululoma. Me ollaan vietetty jouluja Ylläksellä, Rukalla ja Levillä. Joissakin näistä ja monissa monissa muissa ollaan käyty myös muulloin, kuin jouluna. Laskettelu on ollut ihan kakarasta asti suuri osa meidän elämää, ja mikä sen parempaa kuin saada nauttia siitä joulun aikana :) Tänä vuonna mennään jo neljättä kertaa Leville, ei tosin peräkkäisinä kertoina. Viime jouluna oltiin Levillä myös, mutta sitä edellinen joulu meni Brasiliassa ja sitä edeltävät kaksi joulua Ylläksellä ja Rukalla. Levi on silti kyllä aina ollu mun ehdoton suosikki!

Tänä jouluna meillä on taas edessä pitkä ajomatka ja ihana viikko uudessa mökissä, jossa ei olla ennen käyty. Meillä on joka vuosi eri mökki, koska on kivaa että on edes jotain vaihtelua, vaikka laskettelukeskus onkin sama. Tässä pari kuvaa tämän joulun mökistä. Kuvat on otettu mökkejä vuokraavan firman sivuilta!

Ikävä kyllä mökistä on vain kesällä otettu kuva :D

Alakerran olohuone

Keittiö

Yläkerran pieni olohuone

(Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi)
Sellanen tapaus :) Mökki näyttää isolta, sillä se on kymmenelle hengelle tarkoitettu. Kyse ei oo siitä, että haluttais välttämättä näin iso mökki, vaan siitä, että meillä on kaks koiraa mukana. Koiria ei luonnollisestikaan saa viedä mihin tahansa vuokramökkiin, ja siksi koirien kanssa matkustavilla valikoima on rajallinen. Me oltiin tänä vuonna yllättävän myöhään liikkeellä näissä varausasioissa, joten pienempää koiraystävällistä mökkiä ei ollut tarjolla. Tää mökki oli siis pakko valita, koska joulua ei ole ilman meidän koiria! Tosin tää mökki kelpaa meille enemmän kuin hyvin, sehän on ihan mielettömän kaunis :) Lisäks suuri koko mahdollisti myös sen, että voidaan ottaa Kali mukaan ;) Voin jo kuvitella meidät kaikki sinne...

Jouluaatto kulkee meillä suurin piirtein sen perinteisen kaavan mukaan. Aamulla syödään puuroa ja istutaan yhdessä keittiössä aamutakeissa ja villasukissa. Aamupäivällä, siinä vaiheessa kun monet katsoo jouluaaton tv-ohjelmia tai koristelee esimerkiksi kuusta, me lähdetään rinteeseen. Aattona rinteet on yllättävän pitkään auki, mutta me ei yleensä lasketella sinä päivänä muutamaa tuntia pidempään :) 
 Kun palataan rinteestä mennään saunomaan: ensin naiset ja sitten miehet. Saunan raikkaana on kiva kattella jouluohjelmia ja syödä pipareita tai joulutorttuja ja juoda glögiä. 
 Päivä kuluu jutellessa, koirien kanssa ulkoillessa ja lukiessa hyviä kirjoja. Illalla syödään jouluateria: kinkkua, laatikoita, salaatteja, perunoita ja muuta perinteistä jouluruokaa. Lyhyen ruokalevon jälkeen alkaa lahjojen avaaminen. Pikkuveli jakaa lahjat kaikille omiin pinoihin, mistä jokainen sitten avaa vuorotellen yhden lahjan. Tapana on siis, että jokainen näkee, mitä muut saavat, ja lahjan antanut voi selittää, mistä moinen idea :D Henkilökohtasesti lahjojen avaaminen on mun mielestä paras vaihe, koska lahjojen antaminen on niin ihanaa :)
 Loppuilta menee lahjoja ihastellessa ja kokeillessa. Esimerkiksi jonkun lahjaksi saama peli joutuu todennäköisesti heti käyttöön ja uusi kirja luettavaksi. Iltaglögi ja joulutortut, piparit ja suklaat kuuluvat siihen hetkeen ennen suihkussa käyntiä ja uuteen pyjamaan pukeutumista. Jouluaattona me valvotaan usein vaihtelevasti, mutta ei silti kovin myöhään, sillä aamulla rinteet ja lumi odottavat taas :)


Että sellainen joulu taas odotettavissa, mitenkäs teillä? Saatte selittää lyhyemmin kuin minä :DD

Too much information!

 Jees, viimein koitti se kauan odotettu päivä ja Studia-messut :D Lähettiin koululta bussilla seittämän aikaan ja oltiin messukeskuksessa siinä ennen yhtätoista. Meillä oli reilu kolme tuntia aikaa kierrellä ja ihmetellä. Messut oli loppujen lopuks pienemmät ku mitä olin olettanut, mut kyllä sinne oli saatu sijoitettua valtavat määrät eri oppilaitosten, järjestöjen ja yritysten ym. esittelypisteitä. Oli kaikkea yliopistoista ja ammattikorkeista pelastuslaitoksiin ja ilmavoimiin sekä valtavat määrät erilaisia taidealan kouluja, teknologiaa ja kansainvälisiä koulutusohjelmia. Aika moni meneekin sinne varmaan toivoen, että joku kävelee vastaan ja kertoo, mikä musta tulee isona :D Tajuankin sen tavallaan ja saahan tuolta hirveesti infoa ja hyviä ohjeita. Kaiken kaikkiaan tosi positiivinen kokemus, vaikka ehkä väenpaljous alkokin loppuvaiheessa ottaa päähän... Se oli kuitenkin pieni paha kaikkeen positiiviseen verrattuna :D

Otin mukaan pari kolme esitettä...

 Kaikkein pelottavinta oli se, miten tosissani aloin miettiä ulkomaille lähtöä. Tai no hakemista ainakin. Katoin Studia-messujen esitettä ja aikatauluja jo pari päivää ennen messuja ja kiinnitin huomiota Study in Scotland- nimiseen luentoon. Luento oli vasta ihan meidän messuvierailun lopussa, mutta ehdin sitä ennen jo käydä nappaamassa parit esitteet samannimisen esittelypisteen pöydältä. Innostus Skotlantia (missä en siis ole koskaan käynyt, vaikka mieli tekisikin) kohtaan kohosi sitä mukaan kun ehdin miettiä sitä lisää. 

Edinburgh, Scotland

Luennolla meille höpötti ihanalla aksentilla skontlantilainen nainen. Hän sanoi, että kaikille, jotka ovat asuneet EU-maassa yli kolme vuotta, koulutus on ilmainen. Näin ymmärsin. En oo vielä niin tarkasti asiaan perehtynyt eli täytyy tuokin vielä varmistaa. Joka tapauksessa olin messujen loppuessa jo ihan intoa piukassa :D

Miten kaunista voi olla?

Ulkomaille lähteminen ei olis mulle todellakaan mikään ongelma. Mun mielestä esimerkiksi ystävyyssuhde, joka katkeaa poismuuton takia, ei ole ystävyyttä ollenkaan. Oon siis varma, ettei se tulis olemaan ongelma, sillä mun ihmissuhteet on kyllä vakavammalla pohjalla :) Lisäks tiedän, että mun kaverit olis vähintään yhtä innoissaan ku mä, jos saisin opiskelupaikan.
 

Ku pääsin kotiin juttelin äidin kanssa hetken yleisesti messuista, kun se niin kovasti kyseli. Mainitsin lopussa Skotlantiin hakemisen vaihtoehdosta ja äiti pamautti saman tien että "hae ihmeessä, seikkailet vähän!" Me ollaan matkusteltu perheen kanssa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja, eli mun vanhemmilla ei oo sitä huolta, mikä jonkun toisen vanhemmilla vois olla. Eli pelko siitä suuresta ja pelottavasta maailmasta, jossa ei välttämättä pärjää. Onneks mun vanhemmat tukee mua, ne tietää harvinaisen hyvin kuinka suuri tää maailma on, mutta myös sen, ettei se ole pelottava laisinkaan :)

Glasgow Caledonian University

 Huh, pitäiskö yrittää?

~anni

Start over

Jep, eli alotin uuden blogin. Tämä EI siis tarkoita, ettenkö kirjoittais edelleen PieniäHetkiä-blogiin. On vaan jo kauan ollu sellanen fiilis, että vaikka ideoita on, motivaatio ja into ei riitä kirjoittamiseen. PieniäHetkiä on mun luoma ja ylläpitämä blogi, jota me ollaan Iipun kanssa kirjoteltu, mutta musta tuntuu ku se olis pudonnu kyydistä jo kauan kauan sitten. Tavallaan tuntuu siltä, että sillä aikaa kun mä elän ja teen ja koen blogi vaan makaa tekemättä mitään. Siksi se ei ole enää niin tärkeä eikä välttämätön kuin joskus ennen. Joskus se olikin kaikki kaikessa.

Elämä alkaa muuttua pikku hiljaa ja tuntuu, että kaikki ne asiat joita kohti ollaan pyritty, mutta joiden ei silti jostain syystä uskottu koskaan tapahtuvan, alkaa olla pelottavan lähellä. Ihanan lähellä. Ihan iholla. Isoja juttuja, tärkeitä juttuja. Sellasia, jotka vihdoin muuttaa kaiken. Onhan sitä jo odotettukin.

Toivon, että tää blogi pysyy mun vauhdissa mukana niin, että voin säilyttää ja rakentaa sitä vielä pitkään, tallentaa sinne koko muuttuvan maailmani.

Tervetuloa :)

~ anni