Mikä siinä on, ettei ihminen ole koskaan tyytyväinen? Miksi me valitetaan sillonkin, kun meillä on kaikkea sitä, mitä niin monella muulla ei ole? Ei ole itsestäänselvyys olla olemassa, onnellinen, rakastettu ja hyväksytty. Niin mikä siinä sitten on, kun aina pitää jostai itkeä. Aina pitää kaiken hyvän keskellä keskittää kaikki tahto ja voima siihen yhteen asiaan, mikä tässä elämässä sillä hetkellä kusee.
Joskus sitä vaan suuttuu ittelleen niin paljon, kun huomaa, että taas ajattelee jotain niin turhaa ja tarpeetonta. Käyttää energiaa siihen, mikä ei ole olennaista. Turhautuu omaan turhamaisuuteensa. Pinnallisuuteen. Negatiiviseen asenteeseen, joka ei todellakaan ole tarpeen. Tulee sellanen tunne, että repis itseään hiuksista, jos se ei sattuis niin jumalattomasti. Tiedättekö? Ihan vaan turhautuneisuuttaan.
En haluais vaikuttaa tälläkin hetkellä näin negatiiviselta, mutta kun mä olen niin onnellinen. Oikeesti. Oon niin onnellinen, etten saa henkeä. Niin rakastettu. Niin rakastunut, etten tiedä, miten päin olla. Kaikki on niin lähellä ja niin iholla, etten osaa edes suhtautua siihen. Tai osaisin kyllä, jos antaisin itselleni siihen luvan. Kai mulla vaan on elämästä sellanen käsitys, ettei se voi koskaan olla näin hyvässä jamassa. Oletan, että jos turvaudun siihen, mikä nyt tuntuu hyvältä, romahtaa se mun alta ennen kun ehdin laskea kolmeen. Mietin, että miks luottaisin tän tilanteen todellisuuteen tai pysyvyyteen. Koska ei mikään voi olla täydellistä. Täytyy koko ajan pitää jostain kiinni ihan vaan siks, että osais varautua mahdolliseen pudotukseen. Tai edes notkahdukseen.
Mun on aina ollu helppo ettiä elämästä niitä hyviä puolia sillon, kun on ollu suruja ja murheita, menetyksiä ja ihmissuhdesotkuja. Musta on tuntunu, että niitä on pakko ettiä, koska muuten unohtaa, miltä maailma omien ajatusten ja oman elämän ulkopuolella näyttää. Mutta just tällasina hetkinä, kun kaikki on hyvin, tajuan, että oikeesti elän niitä "elämän hyviä puolia". Miten hämmentävää?
Pitäis varmaan ryhdistäytyä ja olla kiitollinen tästä elämäntilanteesta. Olenkin kiitollinen. Ihan valtavan kiitollinen.
~anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti