Eksyin lukemaan syöpää sairastavan 16-vuotiaan tytön blogia ja yhtäkkiä mut valtas kauhea ahdistus. Mitäköhän järkeä siitäkin on tänne kirjottaa? En mä normaalistikaan tänne mistään liian henkilökohtaisesta avaudu.
Mulle tulee aina outo olo, kun joku pitää niin aitoa blogia itsestään ja omasta elämästään. Mä en ikinä pystyisi. Älkää nyt luulko, että mulla edes olis mitään yhtä kamalaa kerrottavaa kun tällä tytöllä on, mutta silti. Kauhea ahdistus ja yksinäisyys iski, kun noita postauksia luin - miten kellekään voi käydä noin? Rupeaa väkisinkin miettimään, että onko se elämä nyt oikeasti niin upeaa, kun aina väitetään. Sitä Carpe Diem -paskaa. Niin... Onhan elämä upeaa sillon, kun se sujuu. Mutta on se toisaalta vaan niin pirun epäreilua aina välillä. Jokanen meistä saa tuntea sen vuorollaan ja sitten asiat taas saattaa parantua. Saattaa.
Tällä hetkellä kaipaan kotiin ja ystävien luo enemmän ku koskaan... Kaipaan ihmisiä, jotka vakuuttais mut taas siitä, että elämä on upeaa.
Tulispa huominen pian, niin tääkin olo väistyis... Siirtyykö se sitten musta johonkin toiseen ihmiseen? Johonkin teistä, joiden vuoro on seuraavaksi olla hetken aikaa surullisia ja ahdistuneita. En mä sitäkään toivo. Silti jostain syystä luotan siihen, että se menee ohi.
Yours, anni
Tiedän, etten ole kovin runollinen enkä osaa ilmaista itseäni kirjallisuuden kautta kovin hyvin, mutta yritetään...
VastaaPoistaOlen todennut, että elämään kuuluu niin ne hyvät kuin huonotkin hetket. Se on vuoristorataa, huonompien fiilisten jälkeen hyvät jutut tuntuvat erityisen hyviltä.
Mutta mustakin on usein tuntunut (ja tuntuu yhä), että elämä on epäreilua, niin epäreilua. Mutta silti pitää vaan jaksaa mennä eteenpäin, ja iloita niistä positiivista asioista mitä elämästä löytyy, ammentaa niistä voimaa.
"Vaikeiden aikojen jälkeen on helppo hymyillä", luki eräässä kortissa jonka sain vuosia sitten. Tuo lause on jäänyt vahvasti muistiin ja yritän pitää sen mielessä vaikeampina hetkinä. Se kun muistuttaa paremmasta huomisesta.
No, enpä tiedä miten tämä ilmaisu nyt onnistui... Mutta siis, tiedän fiiliksesi, ja uskon etä se menee kyllä ajallaan ohi. Tsempit! :)