Tuntematon tulevaisuus

Lyhyesti viime aikojen tapahtumat voi tiivistää näin: kaikki tentit on menny läpi, mut on valittu Valmennuskeskuksen bilsan valmennuskurssin tutoriksi ja isäinpäivää on juhlittu riittämiin.

Äidin tekemä isäinpäiväkakku :D

 Mutta asiaan: mikä musta tulee isona? Oon ruvennu miettimään tätä taas ihan tosissani tässä syksyn aikana, enkä edisty yhtään. Mä en halua valmistua työttömäks biologiks, mutta tietysti mua kiinnostaa just ne alat, joilla on vähiten töitä! 

Yks hämmentävä juttu, jonka oon huomannu tässä muutaman viikon sisään, on mun halu opettaa. En oo koskaan opettanu yhtään mitään kellekkään, enkä tiiä siitä mitään, mut jollain tavalla se silti kiehtoo. Toisaalta en taas yhtään haluais tavalliseks opettajaks yläasteelle tai lukioon, missä porukka nyhjää pulpeteissaan pakollisilla kursseilla vasten tahtoaan. En myöskään halua luennoida yliopistossa, vaikka siellä opiskelijat onkin omasta tahdostaan. Hain valmennuskurssin tutoriksi, kun ajattelin, että olis kiva auttaa sellasia ihmisiä, joita oikeesti kiinnostaa se aihe. Jotenki se tuntuu tärkeeltä...

Välillä sitä vaan miettii, että oonko mä yhtään realistinen kun haaveilen kenttätyöstä ulkomailla, eksoottisista eläimistä ja elinympäristöistä ja samalla haluan ilmeisesti opettaa. Lisäks olis kiva, kun sais edes vähän rahaa niistä hommista, vaikken mä sen perusteella ammattia valitsekaan... Missä vaiheessa mun täytyy päättää, mitä haluan?

Tällä hetkellä kukaan mun parhaista kavereista ei ole yliopistossa, ammattikorkeessa tai vastaavassa. Pari on avoimessa, yks työharjottelussa, yks tekee töitä vielä toistaseks ja niin edelleen. Oon ilonen, että pääsin yliopistoon heti ja voin valmistua tällä vauhdilla jo keväällä 2017, 23-vuotiaana. Silti mietin, että olisko se auttanu, jos mäkin olisin pitäny välivuoden? Yleensä tää pohdinta kuitenkin päätyy siihen, että en mä olis kestäny sitä vuotta, vaan olisin kaivannu kouluun. Siinä, etten pitäny välivuotta, on myös se hyvä puoli, että jos haluan jossain vaiheessa vaihtaa alaa kokonaan, tähän kaikkeen ei oo tuhlautunu hirveesti ylimäärästä aikaa. Jos olisin esimerkiksi yrittäny kaks kertaa sisään enkä olis päässy, sitte päässyt kolmannella kerralla ja kahden vuoden päästä tajunnut, ettei tää ookkaan mun juttu, olis siihen kaikkeen tuhlautunut jo neljä vuotta. Ainoa etu välivuodessa mulle olis ollu työkokemuksen kertyminen, sillä tällä hetkellä mulla ei sitä kovinkaan paljon ole :D

Eli opiskelu on mun kohdalla ehdottomasti oikea valinta, mutta tää miettiminen osaa kyllä turhauttaa. No, ehkä tää tästä, eihän tässä oo ku vasta pari kuukautta yliopistoa käyty :)

Yours, anni