Paluu lapsuuden jouluihin

Pääsen oikeaan joulutunnelmaan usein vasta joululoman alkaessa, jos sillonkaan. Tänä vuonna sain odottaa joulufiilistä 20. päivään, eli eiliseen, asti. Mua ärsyttää ja turhauttaa ihmisten ja median jouluhössötys siellä lokakuun puolivälin tienoilla, kun itellä on vasta pahin syysstressi päällä. Se tuntuu turhalta ja pinnalliselta, mutta kun pääsen itse samalle aallonpituudelle ymmärrän, mikä siinä fiiliksessä on niin hienoa.

Me ollaan tää joulu kotona perheen kanssa: minä, isoveli, pikkuveli, äiti, isä ja kaksi koiraa. Kun olin pieni, äidin vanhemmat olivat meillä joka joulu, mutta se perinne muuttui, kun äidin veli sai kaksi lasta ja isovanhemmat viettivät vuorotellen joulun heidän ja meidän kanssamme. Jouluna 2005 me oltiin perheen kesken ensimmäistä kertaa joulu poissa kotoa. Oltiin silloin Rukalla ja jälleen vuonna 2006 Ylläksellä. Joulut 2007 ja 2008 me oltiin Levillä ja jouluna 2009 oltiin kaks viikkoa Brasiliassa. Oltiin myös kaksi viimeistä joulua Levillä laskettelemassa. Tänä jouluna ollaan siis kotona Ulvilassa ekaa kertaa sitten vuoden 2004, ja syy tähän on isoveljen asepalvelus. Veli on onneks lomilla joulun, mutta sen verran vähän aikaa, ettei viitsitty lähteä lappiin asti, saati ulkomaille.

Joten toisin kuin monille muille, mulle joulu kotona on kuin uusi kokemus. Edellisestä kerrasta on kahdeksan vuotta aikaa ja, ikäni huomioon ottaen, se tuntuu ikuisuudelta. Muistan asioita ja yksityiskohtia lapsuuteni jouluista, mutta ne tuntuvat hyvin kaukaisilta. Meillä ei ole lapin reissuilla ollut koskaan joulukuusta, ja kaikki aatot on oltu rinteessä Lumiukon katsomisen sijaan. Joulusauna, riisipuuro, kinkku ja lahjat tosin ovat reissuillakin kuuluneet meidän perinteisiin.

Me kaivettiin tänään äidin kanssa esiin joulukoristeet, jotka ovat pölyyntyneet kaapeissa kaikki nämä vuodet. Valot on nyt ripustettu, pienet tontut aseteltu olohuoneeseen ja joululiina levitetty ruokapöydälle. Kuusi on vielä autotallissa odottamassa sunnuntai-illan koristelupuuhia. Vanhat joulupallot ja rispaantuneet hopeaköynnökset ajavat asiansa ainakin vielä tänä jouluna, vaikka joskus niidenkin tilalle täytyy kai ostaa uudet ja kiiltävät. 

Koristelaatikkoa penkoessani käteen osui monta tuttua koristetta, jotka muistan monesti ripustaneeni kuusen oksille. Ne tuntuivat tutuilta sormenpäitä vasten, vaikken ole ajatellut niitä moneen vuoteen.

Mua jännittää olla tää joulu kotona - niin monet asiat ovat muuttuneet. Meidän perhe ei ole koskaan ennen viettänyt joulua samoissa merkeissä ja tunnelmissa. Mulla on eka yliopiston lukukausi takana, veljellä puoli vuotta armeijaa. Pikkuveli on jo seiskaluokkalainen, vaikka viimeksi kuusta koristellessaan vasta 5-vuotias. Maailma on muuttunut ja me ollaan muututtu sekä perheenä että yksilöinä.

Mietin myös, mitä tekemistä me keksitään aatoksi, kun ennen ohjelmaan on kuulunut oikeastaan pelkkää laskettelua ennen saunaa, illallista ja lahjojen avaamista. Mitä aattona kuuluu tehdä? Meidän perheeltä sellanen "mukava yhdessäolo" ja olohuoneessa rupattelu ei vaan luonnistu. Me ollaan liian... me. No, joka tapauksessa aion olla ulkona, käydä koirien kanssa pitkällä lenkillä, kattoa jouluohjelmia ja levätä. Vuodet eivät myöskään ole vähentäneet lahjainnostustani - lahjoja on aina yhtä ihana antaa ja vielä ihanampi saada!

Iloista joulua kaikille blogini lukijoille! Toivottavasti se on myös teidän kohdallanne rauhallinen ja turvallinen, lämpöinen joulu.

Yours, anni