Future wanted

Vielä kerran: Anonyymit lukijat klikatkaas tosta oikeelta sivupalkin yläreunasta "kyllä" ja "vote", jotta saan selvitettyä paljonko teitä oikeasti on :) Kiitti hirveesti kaikille, jotka on tähän mennessä klikkailleet!

Aiheeseen:

Usein tässä lukulomalla kun kaverit tai tutut kyselee, mitä oon tänään tehnyt tai mitä teen huomenna tai seuraavana viikonloppuna, joudun vastaamaan: "Mun pitää lukea." Sitten seuraa se "miten sä jaksat?"- osio.

Enhän mä jaksakaan. En haluaisi, eikä huvita. Ei se ole kivaa, hauskaa tai nautinnollista, mutta mun on pakko. Mun on pakko tehdä töitä, jos meinaan joskus olla jotain, tulla joksikin ja tehdä jotakin. Nyt ei ole aika mennä omien jaksamisten mukaan.

Monet teistäkin kirjottaa keväällä pari kolme ainetta, ehkä jopa neljä tai viisi. Joku aine voi olla sellanen, että sen lukeminen vielä menettelee, tai on jopa ihan mukavaa. Monilla on joku aine, joka kiinnostaa eniten ja josta haluaa oppia lisää. Sillonhan jopa ylppäreihin lukeminen voi olla kivaa. Harva meistä kuitenkaan on innoissaan jokaisesta aineesta - varsinkaan niistä, jotka eivät oikein suju. Ei opiskelun tarvi olla aina kivaa. Elämän ei tarvi olla aina kivaa. Ei meidän tarvi kulkea ympäriinsä hymy huulilla ja kertoa, miten ihanaa oppiminen on. Ihan vapaasti voi näyttää, kuinka paljon vituttaa. Mutta opiskeltava on.

Mun vanhemmat on aina olleet vaativia koulun suhteen. Tärkeintä on ollut tehdä parhaansa ja yrittää. Mulle on opetettu, että mitään ei voi saavuttaa, jos sen eteen ei tee töitä. Mä tiedän, ettei tää maailma ole meille mitään velkaa ja harvoin täällä saa mitään ilmaiseksi. 

Motivaatio voi olla tiukassa tällasina aikoina, mutta olkoon. Jos sitä ei itsestään ilmaannu, sitä täytyy hakea. 

Mulle motivaatio on sitä, kun näen luontodokumentissa Afrikan savannit ja tähtitaivaan ja ymmärrän, että ne on asioita, joita tavallinen turisti ei välttämättä pääse koskaan näkemään. Ymmärrän sillon, että mun on tehtävä töitä nyt, jotta voin joskus tulevaisuudessa nähdä ne samat tähdet, sen taivaankannen. Se on mulle motivaatiota.


Mun äiti on mulle motivaatiota. Kun mä näen, mitä se on saavuttanut elämässään elettyään ensin lapsuuden todella huonossa taloudellisessa tilanteessa, mä löydän tahtoa. Mun äiti ei ole saanut valmiina muuta, kuin rakastavat vanhemmat. Ja vaikka rakkaus on elämässä ja lapsuudessa tärkein tukipilari, tarvitsee ihminen aina lopulta jotain enemmän. Jotain omaa, mikä tekee onnelliseksi - jotain, mitä voi itse saavuttaa. Mun äidillä ei ollut lapsena rahaa, vaatteita tai mahdollisuutta matkustaa. Kaiken sen eteen äiti on tehnyt töitä, opiskellut, hankkinut koulutuksen ja saanut työn, jota rakastaa. Se, että mulla on ollut lapsena vaatteita ja että mä olen saanut matkustaa pienestä asti, on vain ja ainoastaan mun vanhempien kovan työn tulosta. Siinä on mulle motivaatiota.

Mulle on motivaatiota tietää, että voin joskus vielä tehdä jotain tärkeää. Ja vaikka kaikki mun haaveet ja toiveet voikin toteutua vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua, ne on silti se syy, jonka takia mä jaksan istua kotona päivät pitkät ja tarttua niihin matikan kirjoihin, joita vihaan.


Teillä on kaikilla vielä vajaa kuukausi aikaa lukea. Lukekaa. Niin inhottavalta kuin se voikin tuntua, se on tällä hetkellä elämässä tärkeintä. Tällä hetkellä se on mun elämäni tärkein tehtävä. Se voi tuntua turhalta, mutta seuraukset voi viedä teidät pitkälle elämässä. Se voi avata teille ihan uusia ovia tulevaisuuteen. Koskaan ei oo liian aikaista miettiä tulevaa, sillä niin kuin Amy Marsh sanoi Pikku naisia- elokuvassa:  


"We will all grow up one day. We might as well know what we want."


Yours, anni