Nyt kun yhteishaku on käynnissä ja monet jo lähettäneet hakemuksiaan, miettii suuri osa tänä keväänä valmistuvista syksyä ja tulevaisuutta. Ensimmäinen kysymys on tietty se, mihin haluaa hakea. Mun mielestä turhan moni stressaa siitä, onko ykköshakukohde juuri se oikea. Asiaa kannattaa miettiä nykyhetken kannalta: haet sinne, mikä juuri nyt tuntuu parhaalta ja sopivimmalta. Jos myöhemmin tuntuu, ettei tämä onnistu, yrität uudelleen. Ei asioita kannata miettiä liikaa ja ahdistua tulevaisuudesta turhaan. Tietysti välivuosi on yksi vaihtoehto, mutta melko harva mun tuntemista ihmisistä on päättänyt sellasen pitää. Eri asia on sitten, jos ei pääse mihinkään kouluun.
Eri ihmisille sopii erilaiset alat, kaupungit ja elämäntavat. Jotkut jää kotikaupunkiinsa mielellään, jotkut eivät voi sietää ajatusta siitä. Tärkeintä on kuitenkin laittaa opiskelupaikka muun edelle. On surullista, etteivät jotkut halua hakea opiskelemaan unelma-alaansa vain sen takia, ettei sitä ole tarjolla omassa kotikaupungissa. Ei sillä, että sekään olisi väärin, mutta kyllä opiskelu ainakin itselläni menee asuinpaikan edelle. Muutan juuri sinne, mistä saan opiskelupaikan. Jos paikkaa ei aukea mistään, otan rauhallisesti ja keksin jotain muuta. Tällä hetkellä todennäköisimmin muuttaisin Turkuun opiskelemaan avoimeen yliopistoon. Ainakin se olisi yksi vaihtoehto. Tärkeintä on saada muuttaa pois kotoa, sillä tänne en aio jäädä enää ylimääräiseksi vuodeksi. Kesäkuussahan ne yliopistojen koetulokset tulevat ja niiden mukaan sitten mennään: etsitään kämppä sieltä, minne paikka aukeaa (jos aukeaa) ja muutetaan reippaasti - kävi miten kävi.
Mä olen innoissani siitä, että elämä tulee muuttumaan. Mä olen nuori, terve ja fiksu ja mä tiedän, että musta on johonkin - niin kliseiseltä kuin se saattaakin kuulostaa. Mun kaverit on yksi tärkeimmistä tekijöistä koko tässä innostuksessa. Me ollaan tunnettu vuosia ja ollaan aina puhutta siitä, miten ja mihin ja milloin me halutaan muuttaa ja kenen kanssa. Mulla on maailman mahtavin tukiverkosto, eikä mikään tunnu niin hyvältä kuin tietää, että sinä päivänä kun pääsen sisään johonkin, oli se sitten tänä- tai ensi vuonna, mun ystävät on siitä vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin. Ne tukee ja kannustaa ja on ylpeitä sitten, kun musta tulee jotain jonain päivänä. Eikä meidän ystävyys ole ollut koskaan sidoksissa kouluun, vaan mun parhaat ystävät on aina ollu ne samat, joiden kansa roikun niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Mun ei siis tarvi pelätä, että yhteydenpito katkeaa lukion päättymisen myötä - ei tosiaan. Liian tiivis porukka hajotettavaksi näin monen vuoden jälkeen :)
Monet kysyy, miten selviät sitten, kun et tunne ketään siellä yliopistossa. Faktana tiedän, että siellä on aika paljon muitakin, jotka eivät tunne ketään - sitten tutustutaan. Olenhan mä kavereita hankkinut tässä elämässä ennenkin, jotenkin se tapahtuu aina ihan itsestään. Joku luonnonvoima siihenkin kai vaikuttaa, sillä en ole koskaan tuntenut joutuvani näkemään valtavasti vaivaa sen eteen huolimatta siitä, etten ole kovin ulospäinsuuntautunut.
Eihän kukaan voi sanoa toista ihmistä ystäväkseen heti, mutta ystävyys rakennetaan. Olen onnistunut siinä monta kertaa ennenkin ja onnistun vastakin. Mun mielestä on sitä paitsi hauskaa, jos en tunne ketään, sillä silloinhan voin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä ilman, että kellään on musta mitään vääristyneitä ennakkokäsityksiä. En tietenkään pistäis pahakseni, jos joku parhaista ystävistäni päätyisi samaan yliopistoon tai edes samaan kaupunkiin - sehän olis hauskaa :)
Nää kaksi jäljellä olevaa päivää tuntuu pieneltä ikuisuudelta, sillä olen niin valtavan täynnä energiaa, ideoita ja motivaatiota, etten jaksa enää touhuta lukiojuttujen parissa. Haluan edetä ja elää. Tästä tulee hieno kevät ja hieno kesä. Kukaan ei tiedä, mitä syksyllä tapahtuu.
Yours, anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti